Lämpökuvaukset
Lämpökameramme erottavat jo kymmenesosa asteen vaihtelut, joten kameroiden käyttökohteita on lukuisia. Pääosin suoritamme kuitenkin lämpövuotojen tarkastuksia sekä lattialämmitysten paikannuksia & korjauksia.
Kokemuksella
Lyhyellä aikataululla
Kohdekohtaisesti
Raportoiden
Lämpökameran toiminta perustuu ympäristön lähettämän infrapunasäteilyn käsittelyyn. Lämpökameroillamme pystytään havaitsemaan jo kymmenesosa asteen lämpötilaerot ja tästä syystä lämpökameran käyttömahdollisuudet ovat erittäin laajat. Tyypillisiä lämpökamerakuvauksia ovat esimerkiksi lattialämmityskaapeleiden ja niiden vikojen paikannukset, lämmitysverkoston toiminnan tarkastukset, laadunvalvonnat sekä rakenteiden liitoskohtien paikannukset.
Yksinkertaisten paikannuksien lisäksi lämpökameralla voidaan tehdä kattavia rakennuksen lämpökuvaustutkimuksia, joissa selvitetään rakennuksen lämpöteknistä toimintaa. Tällaisilla tutkimuksilla pystytään havaitsemaan mahdolliset eristeviat, jotka puolestaan pahimmassa tapauksessa aiheuttavat kosteuden tiivistymisen seurauksena myös kosteusongelmia. Lisäksi kuvauksella pystytään tietysti selvittämään lämpöhukkia, jotka aiheuttavat kiinteistön omistajille turhia lämmityskustannuksia. Kokonaisuudessaan lämpökuvaustutkimuksilla saadaan kattava paketti tietoa rakennuksen toiminnasta. Lämpökuvaustutkimuksista toimitamme aina yksityiskohtaisen ja kattavan raportin, johon lisätty lämpökuvat indekseineen ja kommenteineen.
Kuvassa ulkonurkkauksessa lämpövuotoa
Kuvassa ikkunan lämpövuotoa
Kuvassa ulkonurkkauksessa lämpövuotoa
Kuvassa ulkonurkkauksessa lämpövuotoa
Jos olet kiinnostunut palveluistamme tai haluat tietää lisää,
Uutiset
Koska lämpökuvauksia voidaan suorittaa?
Riippuen lämpökuvauksen tarkoituksesta tarvittavat olosuhteet vaihtelevat. Lattialämmityksen ja muiden lämmitysjärjestelmien paikannukset onnistuvat aina, mutta perusteellinen rakennuksen lämpövuotojen sekä ongelmapaikkojen selvitys on suositelvaa tehdä talvella riittävän suurien lämpötilaerojen saamiseksi.